makes me angry

Mä en voi kommentoida kenenkään blogiin, enkä voi alottaa lukemaan uusia. ):
En tiiä, mitä tää blogger kusee.
Mä oon kirjautunu sisään ja tää väittää, etten oo.
Ja siis sen takia en voi tehdä edellä mainittuja asioita.
Kyllä vituttaa!
Oon nimittäin löytäny uusia kiinnostavia blogeja.
Ja, no siis, haluaisin kommentoida ihmisten teksteihin, mutta...

where is my lost sanctuary?

Mulla on taas ahistava olo. Jotenki tuntuu, että kaikki inhoaa mua. Ei kukaan kehtaa sanoo sitä päin naamaa. Hyvä vaan, kai... Tuntuu, että mun ns. "ystävä" (mikä vitun ystävä, "kaveri" se on!) kattoo mua nenän varttaan pitkin inhoten. Se miettii, miten vitussa minä oon voinu saada niin täydellisen poikaystävän. Ja mua ahistaa myös se, että mun poikaystävä on tälle mun kaverille kauheen kiltti, vaikka se tietää, mitä tää kaveri on mulle tehny/aiheuttanu.
Tää on niin säälittävää! Mikä vittu mua vaivaa? Mistä tää "paha olo" muka tulee?

Se, miltä mä näytän ja millanen oon, on kaikille vitun iso ärsyke. Mä oon monella tapaa huono; sekä ulkonäöltä että luonteelta. Mä en osaa mitään, enkä oo missään hyvä. Mulla ei oo paljoa kavereita, enkä tykkää/halua tutustua uusiin ihmisiin. Mä en vaan voi, enkä osaa luottaa kehenkään. Mä oon ikuisesti yksin.
Mä yritän olla normaali, mutta en mä osaa. Mä haluisin ahmii itteni kuoliaaks tällä hetkellä. Kuolla siihen läskiyteen ja itseinhoon. Miks mä en vaan voi olla massa niinku kaikki muutkin?

Mä haluisin taas tuntee sitä tyhmää pientä ja helpottavaa kipua. Mä haluisin ottaa sakset ja raapia itteäni. Mä haluun olla tässä mun pahassa olossa yksin, vaikka se on ahistavaa. Milloin joku vie mut pois?

long time no see

Tässä ei oo kerenny kirjottelemaan mm. koeviikon ja hyvän fiiliksen takia. Tää mun outo "onnellisuus" jatkuu ja mua ahdistaa, koska mä tiiän, että se kohta taas loppuu. Sit mä oon taas pohjalla. Ahdistus, pelko, viha ja kaikki muut tunteet palaa jälleen. Mun itsetuhonen puoli myös.

Voisinpa mä olla aina onnellinen. Tää on tosi ärsyttävää. Pää sekoo, kun ei tiiä oonko ilonen ja onnellinen vai ahdistunut ja masentunut. Mä nyt yritän nauttia tästä olosta, vaikka se on kuitenki melko vaikeeta. Kumpa mä oppisin tuntee itteni. Haluun tietää, kuka mä oikeesti olen. Tunnen itteäni paremmin kuin ennen, mut se ei riitä. Mun pitää tietää kaikki, jotta pääsen tästä ahdistuksesta eroon.

Mun syömiset on menny aikalailla päin vittuja ja syynä on keksit. Täytyy varmaan taas laittaa ne "Älä syö -listalle", kun ei kerta osaa syödä kohtuudella. Kumpa mä oppisin olemaan ahmimatta.
Mulla on kai huomenna tai ylihuomenna liikkaa, ja mua ärsyttää. Kaikki meiän koulussa on laihoja ja/tai muuten kauniita. Mun on pakko joskus hyväksyy itteni, jotta mä voin kulkee hyvissä mielin ja pää pystyssä niiden "täydellisyyksien" kanssa.