i need to study

Mun pitäis lukea kokeeseen, mutta mä en vaan jaksa. Mua ei jaksa kiinnostaa nyt. Kaiken lisäks mulla on kamala nälkä ja mä taistelen kaikin keinon sitä vastaan. Mun tekee myös nykyisin hirveesti mieli kahvia, mutta liikaa kaloreita. Ehkä viikonloppuna juon yhden kupin...

Mä en saa syödä. En nyt. Syön illalla jotakin. Tähän mennessä oon syönyt vaan yhen banaanin. Vaikka ajattelin aamulla, että jos tulee nälkä syön toisenkin banaanin, en silti aio. Siinä yhdessä banaanissa on jo liikaa kaloreita. Haluan joskus sellaisen päivän, että voin olla tyytyväinen syömisiini ja tän on pakko olla yks niistä!

Ja ehkä mä joskus näytän ton kuvan tytöltä. ♥

a new morning

Heräsin tossa puolisen tuntia sitten, kun meen kouluun vasta 11 tänään. Mulla on sillon koe, eli siis mulla alkaa koeviikko... Onneks tää koeviikko on lyhyt. Kesä ahdistaa, pakko näyttää paremmalta ennen koulun alkua. Aivan kuten kolme vuotta sitten. Se painon pudotus oli kyllä vaihinko, enkä ite sitä huomannut...

Ja eipä menny ne eiliset syömiset sittenkään putkeen. Omien laskujen ja pyöristysten mukaan oisin syönyt n. 1200 kcal. Luultavasti vähemmän, mutta silti! Vitun 1200! Nojoo, kai mun ptäisi olla tyytyväinen, että oon oppinut hallitsemaan mun syömisiä näinkin hyvin. Siis tarkoitan, että vielä about 3kk-6kk sitten söin päivittän varmasti n. 3000 kcal päivässä. Ei, en liioittele. Lisäksi mun peruskulutus (laskin sen kyllä joskus, kun olin vielä normaalipainoinen) on alle 1400-1500 kcal. Joten yritän olla tyytyväinen.

Tänään on pakko syödä vähemmän. Aamupalaksi ennen kuin meen kouluun syön banaanin. Jos tulee nälkä, kun pääsen kotiin, syön taas banaanin. Illalla vielä jotain.

i can do this

Tää postaus on nyt tällanen pikapostaus. Elikkä tän päivän syömiset: 2 ruisleipää (+ margariini) ja banaani. Lisäksi oon juonut vettä ja Pepsi Maxia. En todellakaan ole kovinkaan varma kcal määrästä, mutta omien laskujen mukaan n. 380. Määrä tuntuu oudon isolta, sillä en kuitenkaan ole syönyt omasta mielestäni erityisen paljoa...

Eilen söin myös ihan liikaa. Söin juustosämpylän ja kotona vielä päätin ahmia patongin ja sen kanssa sitä jotain juustolevitettä (tai mitä lie). Niin, ja taisinpa myös juoda Frezzan. Siitä tuli yli 1000 kcal, mutta omien laskujeni mukaan kuitenkin alle 1500.

Mä kyllä pystyn tähän! Oon antanut ittelleni luvan syödä perjantaisin tai lauantaisin enemmän oman mielen mukaan, kuin muina päivinä. Myös "erikoisina" päivinä saan syödä enemmän (esim. kesäkuussa on juhannus).

no me conozco

Mä en jaksa enää. Nää ajatukset on liian sekavat. Mä haluaisin vaan olla normaali, iloinen. Mä en jaksa olla heikko. Itkeminen on liian tuttua, ja onnellisuus liian kaukaista.

Mun poikaystävä on sanonut, että se muistaa mut iloisena. Hymyilevänä ja nauravana. Nyt olen aivan jotain muuta. Mä rakastan sitä, ja sen takia mun pitäis päästää irti. Mä haluan, että se ois onnellinen. Mun kanssa sitä on mahdotonta saavuttaa. Se ansaitsee jonkun paremman.

Tänään oon syönyt koulussa juustosämpylän ja näkkärin. Se tuntuu liialta ja mä haluaisin ahmia. Mulla on nälkä ja sen lisäksi mua ahdistaa. Tänään syön vielä jotain, en kuitenkaan liikaa, kuten eilen...

Musta tulee parempi. Musta tulee se, joka mä olin vielä 2 vuotta sitten.

being different is depressing

Mä oon tänään syöny kaks leipää ja banaanin sekä oon juonut pepsi maxia ja vettä. Voin sanoo, että söin kyllä sellasta läskin leipää, ettei mitään rajaa! Niiden kahden levän kalorit yhteensä oli aivan varmasti lähelle 500. ):  Banaanissakin on melko paljon kaloreita... Tänään vielä syön jotain, koska tää nälkä saattaa johtaa ahmimiseen myöhemmin. Parempi syödä nyt kuin ahmia myöhemmin.
Toisaalta pitkästä aikaa olen taas syönyt "vähän". Täytyy vaan muistaa, ettei se ruoka sitä pahaa oloa paranna. Kyllä se tästä, jos jaksaa yrittää. ♥ Pakko jaksaa!
Tänään vielä syön jotain, koska tää nälkä saattaa johtaa ahmimiseen myöhemmin. Parempi syödä nyt kuin ahmia myöhemmin.
Mun aamu oli aika omituinen. Mun oli todella vaika olla ajattelematta kaikkia niitä ahdistavia asioita, pelottavia asioita. Mä itkin ja rauhotuin ja itkin taas. Koulussakin oli vaikea olla ahdistuksen takia. Pelkäsin, että romahdan taas.

Ehkä musta tulee joskus normaali? Sitä eniten haluan. Siihen pyrin. 

me and my friend beck

Käytit testin tekemiseen 2 minuuttia 13 sekuntia. Testipistemääräsi on 45.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.

Kunpa joku tulisi ja kertoisi, mikä vittu mua vaivaa. Kunpa se sanoisi, että se johtuu hormoneista tai jostain aivojen välittäjäaineiden ongelmista. Mutta kaiki vika on mussa. Mä en muista, milloin viimeksi onnellisuus oli helppoa. Mä en muista, millaista se on, kun on kavereita. Mä en muista, miten yksinkertaista kaikki oli, kun mä en vihannut itseäni.

Miksi toi pistemäärä tuntuu niin pieneltä? Musta tuntuu, että mä vain luulen ja kuvittelen kaiken tän pahan olon. Mua pelottaa, että joku joskus huomaa kuinka paha olo mulla on, ja sanoo vain, että kerjään huomioita. Olen mariseva teini, jolla on muka vitun vaikeeta. Mä en tiedä, mitä oikeat ongelmat ovat ja mä todennäköisesti olen ansainnut tän kaiken paskan. Joo, niin olenkin.

Mä olen ainut lapsi aikuisten leikkikentällä, enkä mä osaa tän pelin sääntöjä. Kukaan ei voi pelastaa mua enää.

did it again

Eilen söin sitte poikaystävän kans puoliks 450g:n tortilla sipsi pussin. Hups... Aamulla heräsin kauheeseen morkkikseen. :D haha!
Nojoo, vaikka nyt hymyilyttää, aamulla en voinut ajatella mitään muuta. Ärsyttävää, kun ruoka ja ahmiminen valtaa mielen. Miksi aina pitää ajatella niitä elämän paskimpia asioita? Haluan oppia ajattelemaan jotain muuta...

thoughts running through my head

Mä oon nyt yksin. Taas. Keksit ovat ystävinäni täällä, ja mä ahmin. Mä kadun. Ahmin lisää. Aamuisin mulla on vahva olo. "Mä pystyn siihen, en vaan syö." Päivällä ahdistaa ja pian ahmin. Mä muistan vielä ne ajat, jolloin söin päivässä vain kaksi leipää ja that's it. Mä olin parempi, kauniimpi, kevyempi. Mä olin täydellisyyden rajalla. Miks mä pilasin kaiken? Miks mä jatkan tätä asioiden pilaamista?

Aamulla tuli pieni ahdistus/vitutus -kohtaus. Jäljet mun kädessä on todisteena siitä. Oon liian aggressiivinen. Mut pitää laittaa lukkojen taa. Häkkiin. Yksin.

a slow dying flower

Mua ahdistaa, mutta en voi avata suutani. En enää edes poikaystävälleni. En kenellekään. On vaikea kirjoittaa omasta olosta. Sekava ja ahdistunut. Mä haluan olla iloinen, mutta en osaa olla ilman tätä ahdistusta, masennusta, sekavuutta ja itseinhoa, itsetuhoisuutta. Mä salaa rakastan vihata itseäni.

Musta tuntuu, etten jaksa enää esittää. En silti voi olla se, joka oikeasti olen. En voi olla minä. Mun on pakko esittää. Iloinen ja pirteä. Vaikka sitä en olekaan. Kukaan ei saa koskettaa minua. Haluan päästä eteenpäin, mutta tuntuu kuin olisin pysähtynyt ajassa. Kaikki muut kulkevat eteenpäin. Minä seison, ja lopulta muita ei näy. Jään yksin. Se on salainen toiveeni ja suurin pelkoni.

Oon syönyt liikaa. Mua ahdistaa ja kaduttaa. Kohta ahmin lisää. Enkä osaa oksentaa. Se lisää itseinhoani. "Susta ei oo mihinkään."

long time no coconuts

Mä en oo kirjottanu pitkään aikaan. Mä en haua pyytää anteeks, mutta selitellä mä voin. Mulla on ollut kiire, joo, mutta mulla on myös ollut kamalan sekava olo. En tiedä, oonko iloinen vai masentunut. Ne mielialat vuorottelevat taas. Välillä yhdistyen. Se vasta onkin sekavaa...

Mä en enää tiedä, haluanko kuolla vai elää? Tiiän, ettei tää paikka ole mua varten, mutta silti en halua pois täältä. Oon pelkuri. Tuntuu, että jos kuolisinkin, se olisi muille voitto ja mulle tappio. Mä en kuitenkaan enää jaksa pelata tätä peliä. Mä haluan luovuttaa, mutten halua hävitä. En halua olla, mutta haluan kuitenkin. Mistä kaikki sekavuus?

Mulla oli muuten viikko tai pari sitten lauantaina joku ihme breakdown. Mä en enää voinu pidätellä mun itkua, pahaa oloa. Mä vaan itkin. Mutsi mietti, että mikä mulla on. En voinut sanoa. Mä haluan olla vahva. Mä en halua mun kulissien kaatuvan. Mä haluun olla iloinen, pirteä, vahva, rauhallinen ja viileä muita kohtaan. Mä en halua näyttää, kuka oikeasti oon.

Kaikki muuttuu, minä en. Mä oon vieläkin se viaton tyttö. Mä voisin olla onnellinen, jos muut ei muuttuis. Se on mahdotonta. Mä voin vaan muuttaa mun arvot. Sit en enää ole minä. Olen joku muu. Mä en enää jaksa erottua massasta, koska jään yksin. Ihmiset ei hyväksy sitä, että oon absolutisti. Se ei kuulu tähän kulttuuriin, joten en minäkään. Mä en saa olla erilainen. Mä haluan vaan tulla hyväksytyksi...

Haluaisin tuntea kipua, mutta en voi tuottaa pettymystä poikaystävälleni. Hassua on, että mä alan oikeesti hiljalleen nauttia siitä kivusta. Mä taidan olla vähän kieroutunut.