a slow dying flower

Mua ahdistaa, mutta en voi avata suutani. En enää edes poikaystävälleni. En kenellekään. On vaikea kirjoittaa omasta olosta. Sekava ja ahdistunut. Mä haluan olla iloinen, mutta en osaa olla ilman tätä ahdistusta, masennusta, sekavuutta ja itseinhoa, itsetuhoisuutta. Mä salaa rakastan vihata itseäni.

Musta tuntuu, etten jaksa enää esittää. En silti voi olla se, joka oikeasti olen. En voi olla minä. Mun on pakko esittää. Iloinen ja pirteä. Vaikka sitä en olekaan. Kukaan ei saa koskettaa minua. Haluan päästä eteenpäin, mutta tuntuu kuin olisin pysähtynyt ajassa. Kaikki muut kulkevat eteenpäin. Minä seison, ja lopulta muita ei näy. Jään yksin. Se on salainen toiveeni ja suurin pelkoni.

Oon syönyt liikaa. Mua ahdistaa ja kaduttaa. Kohta ahmin lisää. Enkä osaa oksentaa. Se lisää itseinhoani. "Susta ei oo mihinkään."