makes me angry

Mä en voi kommentoida kenenkään blogiin, enkä voi alottaa lukemaan uusia. ):
En tiiä, mitä tää blogger kusee.
Mä oon kirjautunu sisään ja tää väittää, etten oo.
Ja siis sen takia en voi tehdä edellä mainittuja asioita.
Kyllä vituttaa!
Oon nimittäin löytäny uusia kiinnostavia blogeja.
Ja, no siis, haluaisin kommentoida ihmisten teksteihin, mutta...

where is my lost sanctuary?

Mulla on taas ahistava olo. Jotenki tuntuu, että kaikki inhoaa mua. Ei kukaan kehtaa sanoo sitä päin naamaa. Hyvä vaan, kai... Tuntuu, että mun ns. "ystävä" (mikä vitun ystävä, "kaveri" se on!) kattoo mua nenän varttaan pitkin inhoten. Se miettii, miten vitussa minä oon voinu saada niin täydellisen poikaystävän. Ja mua ahistaa myös se, että mun poikaystävä on tälle mun kaverille kauheen kiltti, vaikka se tietää, mitä tää kaveri on mulle tehny/aiheuttanu.
Tää on niin säälittävää! Mikä vittu mua vaivaa? Mistä tää "paha olo" muka tulee?

Se, miltä mä näytän ja millanen oon, on kaikille vitun iso ärsyke. Mä oon monella tapaa huono; sekä ulkonäöltä että luonteelta. Mä en osaa mitään, enkä oo missään hyvä. Mulla ei oo paljoa kavereita, enkä tykkää/halua tutustua uusiin ihmisiin. Mä en vaan voi, enkä osaa luottaa kehenkään. Mä oon ikuisesti yksin.
Mä yritän olla normaali, mutta en mä osaa. Mä haluisin ahmii itteni kuoliaaks tällä hetkellä. Kuolla siihen läskiyteen ja itseinhoon. Miks mä en vaan voi olla massa niinku kaikki muutkin?

Mä haluisin taas tuntee sitä tyhmää pientä ja helpottavaa kipua. Mä haluisin ottaa sakset ja raapia itteäni. Mä haluun olla tässä mun pahassa olossa yksin, vaikka se on ahistavaa. Milloin joku vie mut pois?

long time no see

Tässä ei oo kerenny kirjottelemaan mm. koeviikon ja hyvän fiiliksen takia. Tää mun outo "onnellisuus" jatkuu ja mua ahdistaa, koska mä tiiän, että se kohta taas loppuu. Sit mä oon taas pohjalla. Ahdistus, pelko, viha ja kaikki muut tunteet palaa jälleen. Mun itsetuhonen puoli myös.

Voisinpa mä olla aina onnellinen. Tää on tosi ärsyttävää. Pää sekoo, kun ei tiiä oonko ilonen ja onnellinen vai ahdistunut ja masentunut. Mä nyt yritän nauttia tästä olosta, vaikka se on kuitenki melko vaikeeta. Kumpa mä oppisin tuntee itteni. Haluun tietää, kuka mä oikeesti olen. Tunnen itteäni paremmin kuin ennen, mut se ei riitä. Mun pitää tietää kaikki, jotta pääsen tästä ahdistuksesta eroon.

Mun syömiset on menny aikalailla päin vittuja ja syynä on keksit. Täytyy varmaan taas laittaa ne "Älä syö -listalle", kun ei kerta osaa syödä kohtuudella. Kumpa mä oppisin olemaan ahmimatta.
Mulla on kai huomenna tai ylihuomenna liikkaa, ja mua ärsyttää. Kaikki meiän koulussa on laihoja ja/tai muuten kauniita. Mun on pakko joskus hyväksyy itteni, jotta mä voin kulkee hyvissä mielin ja pää pystyssä niiden "täydellisyyksien" kanssa.

why is being happy so hard?

Mä haluan olla täydellinen, jotta me näytettäisiin hyvältä mun täydellisen poikaystävän kanssa. Mä rakastan sitä ja mua sattuu ajatella, että se joutuu olee mun kanssa. Kumpa mä tietäisin, mitä se oikeesti ajattelee. Varmasti haluais myös, että näyttäisin hyvältä. Se ihan varmasti häpee mua, vaikka kieltää kaiken... Kyllä mä tiiän! Kuka mun kanssa missään haluais näyttäytyä? Osaisinpa mä olla onnellinen... ja kaunis.

bite me!

Mä oon niin feikki. Mä esitän koulussa ilosta, myös kotona. Mun huoneessa tai yksin ollessani mä voin olla oma itteni. Ei ketään kiinnosta mun "ongelmat". Mä pidän mun tekohymyä yllä ja kuuntelen, ku kaverit sanoo mua ilopilleriksi. Todella hämmentävää...

Mulla tuli eilen pitkästä aikaa ahmimiskohtaus. Mä söin Fanipaloja ainakin 7! Mä vaan tungin niitä suuhuni, mietin koulussa tapahtuneita asioita ja luulin, että se on hyvä idea syödä. Kyllä mun olo hetkeksi helpottu. Loppupäivän mä kaduin.
Mun ajatukset ruuasta on yhtä sekavat kuin mun kaikki muut ajatukset kaikesta. Miks mä en voi olla normaali? Miks mä oon outo ja erilainen?

morning

Mistä oli mun viikonloppu tehty? Epäonnistumisista; suklaakakusta, leivästä, jäätelöstä... Siitä oli mun viikonloppu tehty.
Mua on ahistanut ihan hirveesti. Välillä on maailmanvallottaja -olo, ja sitten taas oon itsemurhan partaalla. Mikä vittu mua vaivaa? Miks mä en voi olla normaali? Mä en jaksa enää tätä mielialojen vaihtelua. Mä oon jossain vaiheessa "normaali" ja sitten taas herään omaan paskuuteeni. En osaa mitään, en oo missään hyvä ja mä oon ruma, lihava, eikä mulla oo kavereita.

Mä lopetin ne kaloreiden laskemiset. Mä huomasin, että se sai mun mielialan nousemaan. Mut sit kans mua ahistaa, koska en tiiä paljon oon syöny. Kumpa tää päivä menis nopeesti ohi...

Havahduin lukijamäärään ja piristyin, kiitos. ♥

the hardest part is the beginning

Ihan vaan pikaisesti postaan tän hetkisistä syömisistä nyt, kun sittenkin on aikaa.Eilisen kalorit pyöristin siihen 930 kcal:iin. En oo tyytyväinen, mutta ainakin alle 1000.
Havahduin eilen siihen, että miten vaikeeta oikeesti on syödä pieniä kalorimääriä! (Siis niin "pieniä", ennenhän siis söin varmasti yli 2000 kcal edestä...) Tai siis, kun ite kuitenkin haluisin syödä suht hyvän aamupalan ja koulussa jotain (sitten syön myös kotona illemmalla jotakin tietty). Pitäähän sitä koulussa jaksaa, joten hiukan vaikeaa. Havahduin myös siihen, miten paljon leivässä oikeasti on kaloreita! Tai no leivässä + kakki, mitä laittaa päälle...

Ja tällä hetkellä oon syöny n. 730 kcal. Ärsyttää, koska mun pitäis vielä syödä 240 kcal verran keittoa ja yks banaani... Eli ylittäis sen 1000 rajan komeesti. :/
En oo muuten varma, paljonko banaaneissa (siis yhdessä sellasessa) on kaloreita. Tai siis oon kuullu, että yhessä ois noin 85 kcal, mutta ite oon laskenu, että ois n. 143 kcal. Ei voi heittää noin paljoa? No joo laskin kyllä kuorien painon mukana, mutta ois kiva tietää oikeammat määrät noista banaanien kaloreista...

Kelly Osbourne on muuten laihtunut ihanasti ♥