Maanantai: 600 kcal.
Tiistai: 647 kcal.
Keskiviikko: 642 kcal.
Torstai: 737 kcal. aijai
Mä kokeilen maanantaina mun "taktiikkaa" toisinpäin. Maanantaina max 350 kcal, seuraavana päivänä 100 kcal enemmän maksimissaan jne. Musta tuntuu, että toi vois olla mun kannalta parempi, koska mun on maanantaina helpointa syödä vähiten (lyhyt koulupäivä jne.) ja on ihanaa, kun kalorimäärä suurenee. Läskiläsöpossu. :D Mun pitäis nyt marraskuun aikana tehdä cardiota vähintään 2 kertaa viikossa vähintään 20 minuutin ajan. Huomenna ja ylihuomenna siis tämän viikon osalta. Mun piti keskiviikkona tehdä toinen osa, mutta ei jäänytkään aikaa, kappas vain. Joka kuussa lisään tota liikunnan määrää vähän.
Mulla on välillä tosi sekava olo. Joskus voin henkisesti tosi hyvin ja joskus taas todellakaan en. Mulla on hämmentynyt olo. Ei mulla mikään voi olla, koska mulla on hyviä päiviä. Toisaalta silloin, kun mulla on henkisesti tosi paska olo ja ahdistaa, musta taas tuntuu, että mulla oikeesti olis joku. Mä kaipaan terää, sen hyväilevää ja helpottavaa kosketusta. Välillä mä raavin itseäni, mutten pitkään aikaan ole tehnyt syvempiä jälkiä. Silti haluaisin välillä ottaa ne sakset ja helpottaa oloani. Sen jälkeen tunnen vain häpeää. Häpeää, koska tiedän suurimman osan tuntemistani ihmisistä ajattelevan tekoani säälittäväksi huomion kerjäämiseksi ja typeräksi. Jos siis tetäisivät siitä that is.
Psykan tunnilla puhutaan mielenterveydestä. Siellä sanotaan, että yksi tavoista määritellä mielenterveysongelma on pohtia, onko yksilö itselleen tai muille vahingollinen/vaarallinen. Oonko mä? Enkö mä oo? En mä ole. Mä olen normaali. Pysyn hiljaa, enkä pahoita muiden mieltä. Pidän tekohymyä yllä. Ei kukaan uskoisi, että mä saisin jotain outoa nautintoa ja helpotuksen tunnetta pienestä kivusta. Oon säälittävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti