ei aina jaksa olla positiivinen

Alotanpa ensin hyvillä jutuilla, ja lopussa hiukan angstausta. Joten jos angstaus ei kiinnosta, ei loppua tarvitse lukea. Yritän aina pitää tätä blogia positiivisena (ainakin nykyisin), koska positiivinen asenne laihduttamisessa ja/tai elämänmuutoksessa on tärkeää. Ainakin omalla kohdalla! En oo koskaan ennen päässyt näin pitkälle laihduttamisessa ja suurin syy on varmasti ollut asenne.

Heräsin melko aikaisin ja menin 7 jälkeen keittämään itelleni kupin kahvia. Tällä kertaa join mustaa kahvia isosta kupista. Kuppi ei ollut täynnä, mutta join enemmän kuin normaalisti. Yritän aina viikonloppuna juoda aamulla mustaa kahvia, jotta vähän saisin aineenvaihduntaa boostattua. Lisäks laitoin 0,5 litraa vettä kylmään, ja siellä se sitten odottaa. Yritän juoda taas mahdollisimman paljon vettä. Toi musta kahvi on pahaa, vaikka oon melkein jo tottunut makuun. Enää en meinaa oksentaa, haha! En silti usko, että se "sopii mulle". Nous nimittäin kurkkuun taas...

Perjantai: 945 kcal.

Jes, pysyin alle 1000 kcal:ssa! Oon tyytyväinen. Illalla vaan oli täys olo... Vihaan sitä oloa! En oo ennen vihannut, mutta nyt oon tajunnut, kuinka epämukava se oikeastaan on. Oon jostain lukenut, että pitäisi syödä siten, että on "80% täynnä" tai jotain. Kuulostaa ihan loogiselta. Ei tule syötyä liikaa, eikä tule inhottava ähky/liian täysi olo. Mä en jaksa odottaa mun UGW:tä. :)

Nyt angstausta... Eli aamulla heräsin jo ennen 6:00. En vaan enää saanut unta. Yhtäkki aivan järjetön ahdistus hiipi jostain. Tekstasin poikaystävälle ja se ei tykännyt. Ahdistus lisääntyi. Itkin, ahdisti, itkin lisää. En tiiä, mistä tää johtuu. Hormoneista? Onko mulla taas joku muka "masennuskausi". En mä ole masentunut. Mä osaan välillä hymyillä ja ehkä jopa olla onnellinen. En mä voi olla masentunut. Mä oon liian iloinen ja onnellinen.

Vaikka mua ahdistaa ja itseinho nousee pintaan välillä liian korkealle, en mä ole masentunut. En täytä kriteerejä. Musta tuntuu, että olen vain normaali, mariseva teini. Nykyään osaan jo hillitä itseni vahingoittamisen halua enemmän. Silloin harvoin, kun jotain teen, osaan nykyään hallita sitä voimaa, jota käytän. Jäljistä ei tule syviä, eikä niistä jää arpia. Jälkiä sen sijaan tulee enemmän, mutta ainakaan niitä arpia ei jää!

Mä oon säälittävä... Ihan turhasta valitan. Ei mulla voi olla paha olo henkisesti. Kaikki asiat on "ihan hyvin". Silti se ääni mun pään sisällä huutaa. Joskus se sanoo "Tapa ittes!" tai "Hyppää rekan alle!". En tajuu, mistä toi ääni tulee. Mun oli pakko avautua, koska ehkä tää helpottaisi mun oloa? Luultavasti ei. Eihän se ikinä. En puhu näistä ikinä kenellekään. En enää edes poikaystävälle. Ei sitä kiinnosta. Se vaan ajattelis, että oon säälittävä, huomionhakuinen paska, luonnonoikku, luuseri, joka valittaa turhasta. Silti. Jostain tää ahdistus tulee.

Mulla on tosi sekava olo. En tiedä, mitä ajatella. Välillä mietin, että mulla on oikeesti joku ns. "ongelma" mun mielenterveyden kanssa. Yleensä kuitenkin mietin, että mulla on muka vaikeeta. Ei mulla mikään ole. Luulen vaan, koska oon niin vitun tyhmä. Musta välillä tuntuu, että sekoan. Ei mulla voi mikään olla. Kaikki on "hyvin". Mistä tää ahdistus muka voisi johtua? Ei mistään. Mä oon outo, mun ei pitäis olla täällä. Mua hävettää ajatella näin. Haluaisin olla normaali. En osaa edes koota ajatuksia tähän blogitekstiin. Anteeks kaikki tää sekavuus, jos kukaan edes lukee tätä.

Sori pitkä teksti ja turha angstaaminen. Yritän ajatella positiivisesti laihdutuksen suhteen, vaikka kuinka ahdistaisi. Toivottavasti tää angstaaminen jää vähemmälle. :-D Mä yritän tästä eteenpäin pitää tän kaiken turhan angstauksen ja valituksen omassa päässä! Mä haluan pitää tän blogin positiivisena! (-: