Mä tiiän, että multa löytyy sitä tahdonvoimaa, jota tähän tarvitsee. Mun on kai vaan taas "alotettava alusta", hitaasti. Miksi mä syön, kun mä ahdistun? Miksen vois vaikka vaan mennä lenkille tms?
Mua on tällä viikolla ahdistanut omituisen paljon. Mä en tiiä oikeen, mistä se johtuu. Ne itsetuhoiset ajatukset tulee mun mieleen. Tunkeutuu mun sieluun. Mikä itsemurhassa muka olisi hyvää? Mä yritän ajatella loogisesti, mutta kun se paha olo pääsee valloilleen se ei olekaan niin helppoa. Mitä mulle kävi? Mä olin joskus onnellinen, iloinen. Tää vaan "pahenee" koko ajan. Mitäköhän musta jää jäljelle?
Mä lupaan, että mä joskus taas hallitsen itseäni täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti