Tää ahdistus jatkuu. En ymmärä, mistä se johtuu. Mä epäonnistun jatkuvasti, ja ahmin. Se kyllä johtuu vain siitä, että olen syntynyt epäonnistumaan.
Mun pitäisi lukea syksyn ylppäreihin. Olen lukenut tasan kaksi lausetta, that's it.
Mun pitäis ottaa itteeni niskasta kiinni. Mä tiiän, että mä pystyn siihen (okei, joo ehkä en tohon lukemiseen, mutta...). Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa nyt. Jotenkin ehkä jopa sanoinkuvailematon olo. Ärsyttävää, kun ei keksi sopivaa sanaa.
Mun mielialakin vaihtelee taas mukavasti. En tiedä miksi. Saatan olla todella iloinen ja energinen, ja yhtäykkiä masennun täysin ja yritän olla itkemättä. Mussa on joku vika.
Mä haluaisin painaa jollain terävällä ihooni. Hetken helpotus. Mä en tee sitä. Mä en halua, että mun poikaystävä pettyy muhun taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti