takaisin arkeen

Tän muutaman päivän ajan mä oon saanut nauttia. Unohtaa kaiken. Mä olin onnellinen. Mä en pelännyt. Mä söin liikaa ja tein asioita, jotka ei ole minua. Ekan kerran maistoin alkoholia. Poikaystäväni kanssa. Juotiin yks siideri puoliksi. Se oli pahaa ja ei tuntunut missään. Seuraavana päivänä join (en ihan yksin, hänkin maistoi vähän niistä) kaksi siideriä ja lonkeron. Ei tuntunut missään. Maku vain oli helvetin paha. Mua ei kaduta, koska mä en enää pelkää. Ennen mua ahisti alkoholi yms. aivan suunnattomasti. Mä kulutin aikaa itkien yksin, kun muut dokaili joka viikonloppu. Nyt mua ei pelota, mutta ei myöskään kiinnosta. Se oli kiva kokeilla oman poikaystävän kanssa, koska se oli turvallista. Silti se oli myös uutta ja "jännittävää".

Mua ei oo stressannut tai ahistanut juurikaan tän muutaman päivän aikana. Onko se vain sattumaa, että porukat on ollut poissa ja mulla on ollut hyvä olla? En usko. Tää on ollut uskomattoman vapauttavaa olla ilman stressiä ja huolta. Mulla on ollut hyvä olla minuna itsenä. Välillä on tullut alemmuuskompleksi, mutta se tulee mulla aina. Onko se väärin, että mä tunnen näin? Kerrankin oon iloinen, eikä mun tarvitse hävetä itseäni. Se on ollut uskomattoman vapauttavaa. Mutta mä tiedän, että ne palaa tänään. Ahdistus alkaa hiipiä, mä tunnen sen. Mä alan taas haukkua ja moittia itseäni kaikesta, kun ne on tulossa takaisin.

Mun pitäis taas oppia syömään "normaalisti". Tän päivän tavote on max 800 kcal. Mä totuttelen tähän uudestaan. Mä olin iloisempi, kun mä söin vähemmän. Mä olin tyytyväinen silloinkin. Kaikkea ei voi saada, mutta mä haluan sen tyytyväisyyden tunteen takasin, vaikka noi olisikin täällä.